keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Toiveena virkeä vanhuus? Nuorenna aivojasi 10 vuodella

 


  

Liikunta voi nuorentaa aivoja monella tavalla, todistaa tuore tutkimus. Muista, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa.

Säännöllisesti urheilevat aikuiset voivat lunastaa aivoilleen kymmenen lisävuotta, lupaa tuore tutkimus. Tutkimuksen mukaan kohtalaista tai aktiivista treeniä harrastaneiden ikäihmisten aivot olivat viisi vuotta nuorekkaammat tiedonkäsittelyssä kuin niillä, jotka eivät treenanneet. Kun testattiin aivojen episodista muistia, eli tapahtumamuistia, liikunnallisten aivot toimivat kymmenen vuotta nuorekkaammin kuin ei-liikkuvien. Tutkimus julkaistiin Neurology-tiedejulkaisussa.
Liikunnallisuus paransi osallistujien kykyä suoriutua muistitesteistä, käsitellä tietoa nopeammin sekä kykyä vastaanottaa uutta tietoa ja reagoida siihen. Tutkimuksessa mukana olleen neurokirurgi Ezriel Kornelin mukaan tulokset antavat tärkeää tietoa siitä, että liikunnalla on vaikutuksensa ihmisen aivojen ikääntymiseen.
- Liikunnasta innostuneilla voi olla pienempi riski aivojen kognitiivisten kykyjen heikkenemiseen. Edellisistä tutkimuksista tiedämme jo sen, että liikunta on tärkeää sydämen terveydelle, Kornel sanoo Health24-sivuston haastattelussa.
Tutkimuksessa oli mukana 900 tutkittua, jotka tekivät muistitestejä. Heidän aivoistaan otettiin myös MRI-kuvat, joista näkee aivojen muistista vastaavissa alueissa tapahtuneet muutokset. Tutkituista kymmenen prosenttia harrasti aktiivisesti tai kohtalaisesti lenkkeilyä, aerobickiä tai lihaskuntoharjoittelua. Kyseisten henkilöiden aivot toimivat testityypistä riippuen keskimäärin viisi tai kymmenen vuotta nuorekkaammin kuin muiden.

ARTIKKELI JATKUU ILMOITUKSEN JÄLKEEN

- Liikunta voi vaikuttaa mielen toimintoihin. Eräs toinen tutkimus osoitti fyysisen aktiivisuuden virkistävän aivojen verenkiertoa ja solujen keskinäistä yhteyttä, sanoo neurologi Clinton Wright Miamin yliopistosta.
Lisäksi liikunnan on todettu laskevan korkean verenpaineen, korkeiden kolesterolitasojen sekä diabeteksen riskiä. Neurologi Wrightin mukaan tutkimus ei sinällään pelkästään todista liikunnan hidastavan aivojen vanhentumista, vaan tutkijat uskovat taustalla olevan useita selittäviä tekijöitä. He uskovat, että liikunnallisuuden ohella tuloksia selittävät myös tupakointi, koulutus ja terveydentila.
Kornel arvelee, että liikunta edistää aivojen keskittymiskykyä ja uusien asioiden oppimista.
- Ja jos treenaat muiden kanssa, se on myös sosiaalista toimintaa, Kornel pohtii.
Tutkitut olivat keskimäärin 71-vuotiaita. Liikunnan aloittaminen ei ole siis koskaan liian myöhäistä.
ANNABELLA KIVINIEMI
annabella.kiviniemi@iltalehti.fi
KUVA: MOSTPHOTOS
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä?