tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kotkalainen kuvaaja voitti lintujen luottamuksen – linnut syövät kämmeneltä

Harrastajakuvaaja viettää Kotkan tervaleppälehdossa jopa kymmeniä tunteja viikossa.

KOTIMAA 
Valitettavasti sisältöä ei voida näyttää.
Ohjelman näyttäminen vaatii Adobe Flash -laajennoksen.
Jukka Ahti kuvaa mielellään lintuja tervaleppälehdossa Kotkassa. Tässä samaa herkkupalaa tavoittelee ensin pähkinänakkeli, mutta lopulta herkun vie käpytikka. Kuva: Jukka Ahti, leikkaus: Heidi Lämsä
PÄHKINÖITÄ kämmenelle, käsi ojolle. Pian saapuvat ensimmäiset linnut.
”Kun villi lintu luottaa, se tuntuu mukavalta. Etenkin, jos tikka tulee. Se on vähän painavampi, ja näyttää, että sen kynnet ovat terävät. Mutta hyvin hellästi se pitää kiinni kädestä pähkinää hakiessa”, kertoo valokuvausta harrastava Jukka Ahti.
Ikänsä Kotkassa asunut Ahti ”löysi” Katariinan meripuistossa sijaitsevan tervaleppälehdon ja sen eläimet viitisen vuotta sitten.
”Oikein hurahdin. Ensin kuvasin lintuja, sitten oravia, sitten lintuja ja oravia”, Ahti naurahtaa.
JUKKA AHTI
Tätä rohkeaa oravaa Ahti nimittää Pilkkuseläksi. Se hakee pähkinät vaikka taskusta.
Tätä rohkeaa oravaa Ahti nimittää Pilkkuseläksi. Se hakee pähkinät vaikka taskusta.
Kasvustoltaan rehevää aluetta halkoo suosittu ulkoilureitti, jossa lenkkeillään ja ulkoilutetaan koiria. Monet käyvät Ahdin tavoin lehdossa kuvaamassa sekä ruokkimassa eläimiä.
”Siksi ne ovat siellä jo valmiiksi kesyjä. Ensimmäiset minulta kädestä ruokaa hakeneet linnut olivat tali- tai sinitiaisia. Pähkinänakkeli on ollut täällä joitakin vuosia, tehnyt poikasiakin. Se on peloton lintu. Mutta jotkut harakat vaikkapa ovat niin ovelia, etteivät anna itseään edes kuvata”, Ahti kertoo.
Myös muita eläimiä liikuu lehdossa vain noin kilometrin päässä Kotkan keskustasta.
”Lumikko on tullut parhaimmillaan kahden, kolmen metrin päähän. Se on hyvin utelias ja vikkelä.”
Ja supikoiria näkyi viime syksynä usein.
”Nekin alkoivat kesyyntyä. Ovat oikein lutuisia – kuin pieniä, paksukarvaisia koiria. Mutta luulenpa, että joku on ne nyt lehdosta tappanut”, Ahti pohtii haitallisena pidetyn vieraslajin kohtaloa.
AHTI kertoo innostuneensa valokuvauksesta suhteellisen myöhään, vuosituhannen vaihteessa noin 45-vuotiaana. Alkusysäyksen antoi Kotkan opiston järjestämä vedostuskurssi.
”Aluksi otin paljon mustavalkokuvia, joita vedostin itse, ja luontokuvia diafilmille. Vasta vuonna 2006 hankin digijärkkärin.”
Vuosien varrella Ahdin kuvia on ollut esillä useissa valokuvanäyttelyissä ja kilpailuissa. Vuoden luontokuva 2014 -kilpailussa Sydämelliset-kuva eli lähikuva lupiininkukista sai kunniamaininnan.
Ahti lisää mielellään valokuviaan Facebookin valokuvausaiheisiin ryhmiin, kuten esimerkiksi Luontokuvaus- ja Suomen luonnonvalokuvaajat -ryhmiin.
”Jaettu ilohan on ainakin kaksinkertainen, jos ei kolminkertainen. Eivätpä jää kuvat tietokoneen syövereihin. Ja näkeehän siellä muittenkin kuvia.”
Myönteiset kommentit tuntuvat myös mukavilta. Joskus orava- tai supikoirakuvat eivät ihan kaikkia jaksa ilahduttaa, mutta siitä Ahti ei välitä.
TYÖKSEEN 61-vuotias Ahti valmistaa ksylitolia, mutta on nyt osa-aikaeläkkeellä, joten vapaapäiviä riittää.
”Jos on vapaata ja ilmat suotuisia, käyn tervaleppälehdossa kolme–neljä kertaa viikossa ja olen neljä–viisi tuntia kerrallaan. Kuvia kertyy viikossa tuhansia”, Ahti kertoo.
Mutta kamera laulaa myös paljon Ilomantsissa, josta Ahdin vaimo on kotoisin. Nyt innostuksen kohteena on esimerkiksi Koitere-järven rannat. Karhuja ja ahmojakin Ahti on päässyt kuvaamaan kojuissa.
”Sitä voi suositella kaikille. Vaimokin on ollut mukana kolme kertaa. Ei paljon tarvinnut puhua ympäri”, Ahti iloitsee.
JUKKA AHTI
Tässä kuvaaja näkee Koitereen krokotiilin.
Tässä kuvaaja näkee Koitereen krokotiilin.
JUKKA AHTI
Korento Koitere-järvellä.
Korento Koitere-järvellä.
JUKKA AHTI
Koitereen rantamaisemia.
Koitereen rantamaisemia.
JUKKA AHTI
Jukka Ahti pitää oravien kuvaamisesta.
Jukka Ahti pitää oravien kuvaamisesta.