perjantai 17. kesäkuuta 2016




Helsingissä vuokralla asuvia on jo 47 prosenttia, kun koko maan keskiarvo on 30 prosenttia. Kuvituskuva.

Miksi vuokralla asuminen kannattaa? Asiantuntija kertoo syyt


VUOKRA 
Vaikuttamistyön asiantuntija Tuomas Viljamaa kertoo, miksi vuokralla asuminen kannattaa.
Suomalaiset ovat perinteisesti olleet omistusasujakansaa: varallisuus on ollut kiinni omassa asunnossa.

Maailma ja työelämä ovat kuitenkin muuttumassa.

Muutama vuosi sitten taloustieteen professori Andrew Oswaldpääsi otsikoihin kommentoimalla, että asuntolaina saa ihmiset jämähtämään paikoilleen työn perässä liikkumisen sijaan.

Suomen Vuokranantajat ry:n vaikuttamistyön asiantuntijaTuomas Viljamaa tunnistaa ilmiön.

– Vuokralla asumalla muuttaminen on helpompaa ja asunnosta pääsee eroon nopeimmillaan kuukaudessa, Viljamaa kommentoi.


Vuokralla asuminen vapauttaa velkataakasta. Kuvituskuva.

Isoissa kaupungeissa vuokrataan

Viljamaan mukaan vuokralla asumisen suosio on lisääntynyt kaupungistumiskehityksen myötä.

– Mitä isompi kaupunki, sitä enemmän asutaan vuokralla. Helsingissä vuokralla asuvia on jo 47 prosenttia, kun koko maan keskiarvo on 30 prosenttia.

Tyypillistä on, että vuokralla asuminen mahdollistaa monipuolisemmat asumisratkaisut: oma koti kantakaupungissa voi olla mahdottomuus, mutta vuokralla asuminen keskustan sykkeessä onnistuu.

– Vuokra-asujille on enemmän monenlaisia vaihtoehtoja. Juuri omaan elämäntilanteeseen sopiva asunto löytyy helposti, sanoo Viljamaa.


Yhä useampi seniorikansalainen myy nykyään omistusasuntonsa pois ja siirtyy asumaan vuokralle eläkeiässä. Kuvituskuva.

Vuokralle eläkeiässä

Tilastojen mukaan kiinteistöjen hoitokulut ovat Suomessa kasvaneet vuosi vuodelta. Syynä on vanha asuntokantamme. Vuokralla asuminen vapauttaakin asujan myös velkataakasta.

– Ei tarvitse huolehtia putki- tai julkisivuremonteista, joita tehdään tällä hetkellä Suomessa paljon, Viljamaa muistuttaa.

Vuokralla asuminen voi olla sopiva vaihtoehto myös elämän loppupuolella. Yhä useampi seniorikansalainen myy nykyään omistusasuntonsa pois ja siirtyy asumaan vuokralle eläkeiässä.

– Tämä vapauttaa rahaa omaan hyvinvointiin. Näin sen pitää mielestäni ollakin. Omalla työllä kerrytetystä varallisuudesta tulisi voida nauttia, Viljamaa sanoo.