lauantai 18. kesäkuuta 2016

Tunnista erilaiset mahakivut

Lauantai 18.6.2016 klo 18.00

  

Polttelua, kouristuksia tai ripulia? Tunnista oireet ja hakeudu tutkimuksiin.

(MOSTPHOTOS)
Mahakipu on tuttu riesa itse kullekin, mutta useimmiten sitä vain arvailee, mistä on kyse. Jos kivut ovat toistuvia, äkillisiä tai pitkään jatkuneita, älä jää ihmettelemään vaan hakeudu hoitoon. Women's Health-lehti opastaa, miten tunnistat vatsavaivan eri tyypit.
1. Polttelun tunne rinnassa
Kun kyseessä on närästys tai refluksitauti, mahahapot nousevat ylös poltellen, sanoo lääkäri Niket Sonpal. Useimmat ihmiset tuntevat poltteen rintalastan alueella ja ruokatorvessa.
Mitä tehdä: Sonpalin mukaan kaikille yhteisesti sopivaa ratkaisua ei ole. Närästyksen aiheuttaja on usein yksilöllinen. Närästystä helpottaa, jos keksit aiheuttajan ja voit vähentää sellaisen syömistä. Voit myös nukkua puoli-istuvassa asennossa, jolloin hapot eivät nouse niin voimakkaasti ylös vatsasta.
2. Kipua navan ympärillä
Kyseessä voi olla tulehtunut umpilisäke, kun navan oikealla puolella alkaa kivistää. Tyypillisesti kipu yltyy hyvin voimakkaaksi ja säteilee oikeaan lonkkaluuhun ja kroppaan.
Mitä tehdä: Mene lääkäriin mahdollisimman nopeasti. Umpilisäke täytyy poistaa kirurgisesti.
3. Terävä kipu kylkiluiden alla
Sappikivet aiheuttavat voimakasta kipua, joka voi yltyä etenkin ruokailun jälkeen. Sappikivet voivat olla niin herneen kuin golf-pallon kokoisia. Koostaan riippumatta kipu on tuskainen.
Mitä tehdä: Jos kipu aiheuttaa jatkuvasti ongelmia, sappikivet voidaan leikata. Naisilla ehkäisytablettien syömisen vuoksi estrogeeni voi kasvattaa sappikivien todennäköisyyttä.
4. Polttelu vatsassa
Jos vatsassa on päivittäin kroonista kipua, joka pahenee syönnin jälkeen, ongelmana voi olla mahahaava, Sonpal kertoo. Polttelun tunne voi olla samankaltaista kuin närästyksessä, mutta se vain tapahtuu suolistossa ja vatsassa.
Mitä tehdä: Unohda särkylääkkeet ja lähde käymään lääkärissä. Riippuen mahahaavan vakavuudesta, saatat tarvita lääkkeitä tai leikkausta.
5. Vatsaa vääntää ja ravaat vessassa
Sonpalin mukaan laktoosi-intoleranssi ei ilmene yleensä tietyllä alueella, vaan koko vatsassa myllertää. Oireena voi olla kaasuttelua ja ripulia, jonka vuoksi vessassa joutuu ravaamaan tavallista useammin.
Mitä tehdä: Selvitä laktoosi-intoleranssin vakavuus. Sinun täytyy opetella tuntemaan rajasi kokeilemalla, kuinka paljon vatsasi sietää vaikkapa maitoa. Esimerkiksi vatsasi saattaa kestää jäätelöä vain lusikallisen.
6. Suolistokouristukset ja krooninen ripuli
Sinulla saattaa olla keliakia tai yliherkkyys gluteenille. Viljan vuoksi kaasuttelet ja vatsa turvottaa. Suolistossasi voi esiintyä kramppeja.
Mitä tehdä: Ohjeet ovat samat kuin laktoosi-intoleranssin kohdalla: sinun täytyy vain testata, mitä vatsa sietää ja mitä ei. Jos epäilet esimerkiksi keliakiaa, on syytä hakeutua lääkäriin ja tutkimuksiin. Saatat joutua noudattamaan erikoisruokavaliota.
5. Verinen ripuli, kipu ja kuume
Kyseessä voi olla colitis eli haavainen paksusuolentulehdus tai Crohnin tauti. Turvotus, krampit, verinen uloste, pahoinvointi ja kuume kielivät niistä.
Mitä tehdä: Kyseessä on krooninen sairaus, joka tarvitsee hoitoa läpi elämän. On tärkeää, että menet lääkäriin ja saat sairauteen hoito-ohjeet ja mahdollisen lääkityksen.