tiistai 28. kesäkuuta 2016





Uusi superkasvis ei paljon maksa – vähentää riskiä syöpiin, kakkostyypin diabetekseen, sepelvaltimotautiin!


TERVEYSRUOKA 
Kasvista kannattaa syödä kolmen päivän välein, jotta terveysvaikutukset saadaan.
Parsakaali on nyt kirjaimellisesti kaikkien huulilla eikä suotta. Parsakaalin syönti voi laskea riskiä sairastua sepelvaltimotautiin, kakkostyypin diabetekseen, useisiin syöpiin, kuten rintasyöpään, maksasyöpään, eturauhasen syöpään ja paksusuolensyöpään, kertoo uusi Illinoisin yliopiston tutkimus.

Aiemmin vuodesta selvitettiin, että parsakaali auttaa myös ehkäisemään rasvamaksaa.


Parsakaalin terveysvaikutuksia tulee koko ajan lisää.

Yliopiston tutkimuksen mukaan parsakaalin syönti kolmen päivän välein eli muutaman kerran viikossa parantaa elimistön puolustuskykyä vaikuttamalla tulehdustiloihin. Syynä tähän ovat parsakaalin sisältämät fenoliset yhdisteet ja flavonoidit.

Paras tapa syödä parsakaalia tutkijoiden mukaan on kevyesti höyrytettynä tai tuoreena, jotta kaikki terveysvaikutukset säilyvät.

Nämäkin herkut auttavat elämään terveempänä:

1. Mustikka

Mustikka on terveyttä edistävä supermarja. Se sisältää antioksidantteja, jotka ehkäisee kakkostyypin diabetesta ja saattaa jopa parantaa muistia.

2. Rypsi

Rypsiöljyn rasvahappokoostumus on erinomainen, siinä on eniten kertatyydyttymätöntä rasvaa, joka ei härskiinny helposti. Kaksi ruokalusikallista rypsiöljyä päivässä esimerkiksi puurolautasella riittää turvaamaan välttämättömien rasvahappojen saannin.


Mustikat sisältävät antioksidantteja, jotka saattavat jopa parantaa muistia.

3. Muikku

Muikussa on paljon omega-3-rasvaa, erityisesti DHA-rasvahappoja, jotka osallistuvat hermoston kehitykseen ja ylläpitävät näön tarkkuutta. Kotimaista muikkua on saatavilla läpi vuoden myös säilykkeinä hyvin varustetuista ruokakaupoista.

4. Kaura

Kauran kuitua beetaglukaania voidaan kuvailla ihmeaineena. Se pitää kolesteroliarvot kurissa, tasaa verensokeripiikkejä ja edistää vatsan toimintaa. Pitkän kasvukauden ansiosta Pohjolan kaura on laadultaan erinomaista.

5. Kaalit

Keräkaalista saa hyvin folaattia, josta suomalaisilla on puutetta. Myös kaalien kalsium imeytyy hyvin.

6. Juurekset

Juuresten väriaineet, kuten porkkanan karoteeni ja punajuurten betalaiini, ovat yhdisteitä, jotka toimivat elimistössä antioksidantteina.


Porkkanat voi kesällä napata lautaselle vaikka omasta maasta.


Erivärisissä juureksissa on siis erilaisia tehoaineita.

7. Härkäpapu

Härkäpavussa on hyvälaatuista proteiinia sekä liukoista kuitua, joka hoitaa suolta ja auttaa painonhallinnassa.

Lähteet: Illinoisin yliopisto, Biospace, Maa- ja kotitalousnaiset.