torstai 26. toukokuuta 2016

Kiinan halvin auto - hinta edullisimmillaan alle 2 500 euroa

Maanantai 23.5.2016 klo 09.46
Suzuki Altoon pohjautuva Jiangnan TT on näppärän pieni kulkupeli, mutta statussymboliksi siitä ei ole.

(MOSTPHOTOS)
Jiangnan Auto -yhtiön valmistama Jiangnan TT -auto on Kiinan halvin auto. Edullisimmillaan auton voi ostaa 15 800 jenillä - euroissa tämä tekee hieman yli 2 400 euroa!
Neliovinen Jiangnan TT on manuaalivaihteinen ja etuvetoinen. Auto kuluttaa 5,2 litraa 100 kilometriä kohden, ja sen huippunopeus on 120 kilometriä tunnissa.
Vaikka Jiangnan TT onkin pienen kokonsa vuoksi näppärä kulkupeli ruuhkiin, mallia myydään eniten pikkukaupungeissa ja maaseuduilla. Näissä paikoissa tulotaso on pienempi, jolloin auton statusarvo ei ole ihmisille tärkeä - oleellisempaa on kulkupelin omistaminen.
Auton malli pohjaa toisen sukupolven Suzuki Altoon, joka on mallina Kiinassa varsin tunnettu. Mallia ei kuitenkaan ole varastettu: Jiangnan Auto omistaa lisenssin Alton valmistamiseen. Yhtiö lopetti Alton tuotannon vuonna 2009 ja aloitti sen uudestaan vuotta myöhemmin. Vuonna 2011 automalli vaihtoi nimensä Jiangnan TT:ksi.
Forbes kuitenkin povaa, että autoa ei välttämättä valmisteta enää kovinkaan kauaa. Lehden mukaan välittäjien tarjoamat alennukset kielivät siitä, että mallin menekki ei ole ollut riittävän suurta.CarNewsChina.com ‎@CarNewsChina
This Is The Cheapest In . http://www.forbes.com/sites/tychodefeijter/2016/05/19/this-is-the-cheapest-car-in-china/#2bd2738583fc  @ForbesAutos


Allbcc.com
yli vuosi sitten
*Jiangnan TT*
Hunan Jiangnan Automobile Manufacturing Co. is a Chinese automobile manufacturing company. In 2012 it was ranked as the 40th manufacturer of motor vehicles by the number of vehicles produced, with 117,051 cars produced.
‪#‎Jiangnan‬ ‪#‎TT‬ ‪#‎Allbcc‬
Lähde: Forbes

1



.
Lähde: Forbes